NÄYTTELYISTÄ

Postimerkkinäyttelyitä järjestetään vuosittain kansallisella, pohjoismaisella (Nordia), eurooppalaisella (FEPA) sekä kansainvälisellä (FIP) tasolla. Myös muissa maanosissa järjestetään maanosan sisäisiä näyttelyitä. Lisäksi järjestetään alueellisia ja paikallisia näyttelyitä.

Osallistumisoikeus FEPA- ja FIP-näyttelyihin on jokaisella keräilijällä, joka on saavuttanut kokoelmallaan vähintään kansallisen tason vermeil-mitalin (kullattu hopea). Nordia-näyttelyihin voi osallistua kokoelmalla, joka on saavuttanut kansallisessa näyttelyssä vähintään ison hopeamitalin. Näyttelyihin osallistuminen edellyttää Suomen Filatelistiliiton jäsenyyttä.

Postimerkkinäyttelyyn kuuluu varsinaisen näyttelyn lisäksi olennaisena osana mahdollisuus oman kokoelman kartuttamiseen kauppiaiden tarjonnasta. Näyttelyn yhteydessä on usein myös koulutustilaisuuksia ja aina mahdollisuus tuttujen tapaamiseen!

 

FIP:n näyttelysäännöt

Kaikilla näyttelyluokilla on omat, kansainvälisen filatelistiliittojen federaation FIP:n hyväksymät säännöt. Alla olevista linkeistä löytyvät niiden suomenkieliset käännökset. Säännöissä oleva päivämäärä tarkoittaa päivää, jolloin Suomen Filatelistiliitto on hyväksynyt käännöksen.

Jotkut säännöt ovat muuttuneet hiljattain paljonkin. Perinteisen filatelian, postihistorian, maksimifilatelian ja postikorttiluokan (pohjoismaiset) uudet säännöt löytyvät alla olevien linkkien kohdalta.

Alkuperäiset englanninkieliset säännöt löytyvät FIP:n sivuilta tästä.

Grex (Yleiset näyttelysäännöt)
Grev (Näyttelykokoelmien yleiset arvostelusäännöt)
Aihefilatelia
Avoin filatelia
Ehiöt
Kirjallisuus
Kuvapostikortit
Leimamerkit
Lentoposti
Maksimifilatelia
Nuorisoluokka
Perinteinen filatelia
Postihistoria
Yhden kehyksen kokoelmat

Ensipäivänluokka (koesäännöt)

 

Näyttelykokoelmien vakuuttaminen

Näyttelyihin osallistuvien kokoelmien edellytetään olevan vakuutettuja sekä näyttelyn että kuljetusten aikana. Suomen Filatelistiliitolla on Tapiolassa vakuutusyhteistyösopimus, jonka puitteissa liiton jäsenet voivat ottaa näyttelyvakuutuksia sovittuun hintaan. Lue lisää tästä.